Rakentamista, leipomista, ompeluita, elektroniikkaa ja askarteluja.... Kaikenlaista säätämistä yhdessä ja erikseen, sen mitä kolmen lapsen perheessä ehtii. Blogin parissa häärii perheen aikuiset, joista Marjan sydäntä lähellä on askartelut, ompelut, pihan laitto ja erityisruokavaliollisille leivonta ja Maunu on keskittynyt enemmän rakentaiseen ja elektroniikkaan.

torstai 28. huhtikuuta 2016

Lasin etsaus

Ostettiin loppuvuodesta Silhouette Curio. Opiskeluiden vuoksi on mun askartelut jääny aika vähille, mutta toki jotain ollaan tehty. Yksi mitä yhdessä testattiin oli lasin etsaus. Ja harjoitteluhan on amatööreille, joten suoraan tietysti tuotteelle. Maunun työkaverille läksiäislahja, konjakkipullo. Olivat ostaneet porukalla pullon, joka ei ollut edes halvimmasta päästä, lähtökohtana oli vain mahdollisimman laaja lasipinta-ala, johon me voitaisiin etsata. Tajuttiin vasta jälkikäteen - paljon jälkikäteen, että miten onnekaita oltiin.


Konjakkipulloon lasin etsaus. Pullossa oli hyvä tasainen pinta.
Etsaus konjakkipulloon meni tosi hyvin, ei ollut mitään ongelmia. Melkein alkoi jo leijuttamaan, miten hienoja juttua saakaan tehtyä. Kunnes sitten ostettiin Ikeasta pari lasipulloa. Ne piti olla tuliaiset. Toiseen Ninjago ja toiseen Olaf. Mikään ei sitten mennyt putkeen. Ensin terä ei leikannutkaan kalvoa niin nätisti kuin piti ja leikkasin kalvon vissiin kolmeen kertaan.

Sitten se etsaus. Eihän siitä tullut mitään. Kokeiltiin kerran. Ei annetussa ajassa tapahtunut yhtään mitään. Ihan hailukka jälki näkyi, jos pulloa käänteli oikeassa valossa. Uudelleen ja nyt annettiin mömmöt olla meidän parin tunnin hiihtoretken ajan. Jälki vähän parempi, mutta silti niin hailu, ettei sellaista voinut antaa.

Ikean lasimaljaan etsaus ei onnistunut. Vain ääriviivat hahmottuivat heikosti.  Etsaus aine ei toiminut oletetusti :(
Itkuhan siinä meinas tulla. Ja epätoivo. Eihän näitä asioita yleensä kovin hyvissä ajoin tehdä. Ei tälläkään kertaa. Kierrettiin paikalliset kaupat, eikä missään ollut oikein tähän kelpaavaa lasikulhoa/pulloa tai mitään. Yksi sitten kelpuutettiin ja etsattiin siihen ihan menestyksellä Ninjago ja Olaf.

Tästä opittiin se, ettei niissä ohjeissa ihan turhaa lue, että kokeile pienelle alueelle ensin varsinaisen työn tekemistä...


Vasemmalla Ikean malja jyrsimellä tehtynä/korjattuna ja oikealla etsattu kuva. Jyrsimen jälki on paljon rosoisempaa, mutta samalla enemmän käsintehdyn näköistä.

3 kommenttia:

  1. Mitä etsausainetta käytitte eli mistä hankitte aineen? Miten huuhtelitte aineen, ihan tavalliseen vessan tai keittiön lavuaariin vai mihin? Missä teitte etsauksen? Nuo aineet ovat kai melkoista myrkkyä eli sisätiloissa sitä ei kannata tehdä ellei ole kunnon vetokaappia/hemmetin tehokasta ilmanvaihtoa. Ja ainetta voi käyttää uudelleen, mutta säilytysastia ei saa olla metallia, lasia tai keramiikkaa eikä ainetta kuulemma saisi edes huuhtoa lasitettuun lavuaariin, joten saako sitten teräkseseenkään?

    Itseäni kiinnostaisi etsata lasiesineitä, mutta mistään ei tunnu saavan kunnon ohjeita aiheeseen liittyen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän etsausaine on "easy etch" -merkkistä, joka on ostettu MDPSuppliesilta Ruotsista.
      Ollaan etsattu aina meidän kodinhoitohuoneessa ja huuhdeltu aine runsaalla vedellä lavuraariin. Ei tuo teräksisen altaan pohja näytä menneen yhtään huonoksi tuosta. Ei ole kyllä tullut mieleen, että ottais käytettyä tavaraa talteen johonkin.

      Samaa mieltä kyllä olen, että ohjeita ei oikein kunnolla löydy. Kesällä tätä toki olisi helpompaa etsailla ulkona, mutta näin talvisaikaan se on mahdotonta.

      Poista
  2. Hei. Yritin etsiä Ruotsista kyseistä liikettä jotta saisin tilattua etsaus ainetta, mutta kyseistä MDP liikettä ei löydy. Lähin löytyy Englannista. Pitää todennäköisesti sieltä tilaa. Itse olen hapottanu lasia kuin lasia viimeisten 10v aikana. Nyt sitten pääsi syövyttävä neste loppumaan ja todella vaikea löytää sitä, ei ainekaan Suomen markkinoilta mistään. Oliko vaikeuksia saada aine Suomeen? Lasin etsauksesta sen verran, ettei etsaus onnistu lasisiin uunivuokiin, niissä vuoka astioissa muutakin kuin lasia. Mutta kaikki muu lasi kyllä käy kuvioimiseen. Armour etsaus kerma on parasta mitä tiedän, ebayssa toisinaan kaupan. Nopea vaikutteinen, jo noin minuutissa saa näkyvän kauniin silkkimäisen pinnan lasiin kuin lasiin. Ehkä taidan tilata ebaysta Armour etsaus kermaa niin pääsen ns "tehtailemaan" lahjuksia ja kun itsellänikin on Curio leikkuri niin sille käyttöä, sapluunoita sillä on tullu leikattuu.

    VastaaPoista