Rakentamista, leipomista, ompeluita, elektroniikkaa ja askarteluja.... Kaikenlaista säätämistä yhdessä ja erikseen, sen mitä kolmen lapsen perheessä ehtii. Blogin parissa häärii perheen aikuiset, joista Marjan sydäntä lähellä on askartelut, ompelut, pihan laitto ja erityisruokavaliollisille leivonta ja Maunu on keskittynyt enemmän rakentaiseen ja elektroniikkaan.

perjantai 3. marraskuuta 2017

Lego Elves lohikäärme vuori

Lähdin tekemään elämäni toista Legoalustaa. Tyttö leikkii paljon noilla Lego Elves -tuotteilla. No kerron tähän lyhyesti miten rakennat omalle lapselle vuoren tai tottakai tätä voi osittain tehdä yhdessäkin. Meillä liimaus ja maalaus ja koristelu tehtiin yhdessä.

Eli ensin rakensin vaneerista ja parista rimanvpalasta kehikon. Vaneerin sisemmistä paloista sai aina palan seuraavalle tasolle. Rimoihin kannattaa porata reiät ennen ruuvien laittoa, ettei rima halkea. Vaneeri leikattiin pistosahala ihan vain mielikuvituksen mukaan.


Puurongon ympärille laitoin kanaverkkoa yhden kerroksen niittipyssyllä kiinni. Tähän päälle sitten laitettiin tapettiliimalla maalttuja sanomalehden paloja ja luulis että liisteri ois yhtä hyvää. Eli askartelualustalle aina sivu sanomalehteä, telalla liimaa pintaan ja sitten vuoren kylkeen kiinni. Laitoin papereita sisä ja ulkopuolelle vuorta. Koloihin voi noita liimasia papereita mytätä, jotta kaikista kulmista saa pyöreämpiä. Ja noista sanomalehtimytyistä voi tehdä myös kiviä ja pengermiä. Liimaamiseen kannattaa ottaa lapset apuun, koska siinä ei oo niin tarkkaa mitä tekee, vaan ylinmääräset kädet ratkasee:)



Kun paperin liima on kuivunut, niin voi alkaa maalailla. Me Spray maalattiin jollain perus halppis tavaralla ensin paperin pinta...vähän niiku pohja väri. Sisäpuoli maalattiin hopealla. Osaan alueista laitettiin seinätasotetta pensselillä, jotta pinnasta tulee kivimäinen, eikä niin sileä. Mutta jos haluaa laittaa johonkin kohtaan legoalusta, niin siihen kannattaa jättää sileä kohta. Paremman lopputuloksen saa kun tasotteen alle laittaa ensin tumman pohjavärin ja sitten tasotteen pinnan maalaa keveämmin sprayllä...mut juu kukin tyylillään.





Kun tasotteet on hyvin ja maalit suihkuteltu, niin sit vaan odotellaan pari päivää kuivumista. Lapset lisäili vielä akryylimaaleilla joet, järvet, sammaleikot jne vuoren pintaan. Luolaan lisättiin vielä kimalletta, jotta saa timantti efektiä:)





Tässä vuori sit huoneen lattialla. Muutama Lego Elveskin siihen päässyt. Yleensä lohikäärmeet asuu vuoren sisällä:)

Eli mitä pitäs muistaa kun tähän lähtee. Säästä ainakin yksi ikea kassi sanomalehteä. Osta tai ruinaa jostain rakennusprojektista pari litraa tapetti liimaa. Varaa vuorelle kuivumista (maali ja liima) varten paikka....

keskiviikko 1. marraskuuta 2017

Valopöytä

Tässä on aina välillä askartelujen lomassa kaipaillut välopöytää eli alustaa, jonka alta tulee valoa. Saa näitä ehkä kohtuuhintaan kaupastakin, mutta nyt oli vaan sellainen askartelufiilis. Hyllystä löyty jokusen metriä valkoista ledinauhaa, poweri ja tehonsäädin. Vanhasta tietokoneesta sain töpselijohdin, liittimen, EMI-suodattimen ja pääkatkasijan. Lisäksi valopöydän pohja on pöytäkoneen kyljen palanen. Ajattelin, että pohja ois hyvä olla metallia, jotta ledien lämpö voisi johtua pois ledistä. Ai, että lämpeneekö leditkin..heh, no voin sanoa tässä hetken valopöydällä leikkineenä, että juu kyllä nekin lämpenee:)


Alla näkyy sisuskalut. Eli ledinauhaa liimattuna peltilevylle ja nauhojen päät tinattu johdolla yhteen. Poweri ruuvattu peltilevyyn kiinni (iso reikänen purkki). Tehonsäädin tuli kiinni päällipaneeliin, mutta kuvassa vielä askartelu ja sommiteluvaiheessa.

Alla kuvia, miten tollainen ledihäkkyrä loistaa. Kuvassa ylempi pyöreä lamppu on 40W studio loisteputki ja alapuolinen on valopöytä. Vaikka tota valopöytää ei nyt mihinkään muotokuvaukseen tehty vaan siihen askarteluun, niin siitä kyllä tulee tosi pehmeää valoa. Pleksi pinta on meinaa hiottu sameaksi kummaltakin puolelta, niin valo leviää pehmeästi jokapuolelle. Valaistavan kohteen taakse ei oikein jäänyt ollenkaan varjoa. Tuli kyllä houkutus käyttää jatkossa valopöytää myös valokuvaukseen:) No mutta vähempi rojua kun kaks asiaa hoituu yhdellä lampulla:)







Otin kuvan vielä yläviistosta. Lampusta ei hirmusen paksu loppujen lopuksi tullut, mutta kyllä painoakin sen edestä. Tollanen 1cm paksu plexin palakin painaa jo ihan mukavasti.




 Tehonsäädin on tollainen valmis 12Vin ja jotain pienempää out säädin. Kostetuspinnalla ja oli siinä joku muistipaikkakin....en ole vielä testannut:)




Valopöytä käyttöön valomäärän saa säätää aikalailla pienimpiin arvoihin, mutta jos taas valokuvaa vaikka passikuvia, niin silloin voi surutta laittaa suurempaa arvoa kehiin. Pieni vingunta kuuluu jollain tehoalueilla, mutta sekin näytti poistuvan suodatusta lisäämällä. Täydellä teholla ledit tosissaan lämpenee ja vähän olen miettinyt pienen tuulettimen lisäystä.

sunnuntai 17. syyskuuta 2017

Näppäimistö alusta ja sitten LANiin


Lapsen kaveri tuli yökylään ja mitenkäs muutenkaan kuin tietokone kainalossa:) On toi ihailtavaa miten nykylapset osaa tota tekniikkaa käyttää kuin itse lensin ATK-luokasta ulos opiskeluaikoina kun koskin tietokoneen hiireen ilman erikseen anottavaa lupaa :)

Ergonomiahan tossa meinas heti mennä pieleen kun etittiin toiselle koneelle paikkaa. Ja sen mitä itse olen koneiden kanssa oppinut, niin tohon ergonomiaan kyllä kannattaa vähän aikaa uhrata. Huonossa asennossa kun tekee töitä ja siihen lisää parituntia vielä istumis matkustamista...huoh.

Pojan kanssa löydettiin tietokoneelle paikka, mutta kun näppiksen laitto Ikea hyllyn päälle, niin eihän tollasen ristikkohyllyn alle enään polvia saanut. Ajatus siitä sitten karkasi ja keksittiin, että jos näppäimistön ja hiiren sais jotenkin hyllyn eteen.

Kipasin autotallille ja leikkasin äkkiä puulevystä tason. Lisäsin siihen ikkunalistasta käsituen. Jätin tason toisen reunan vähän isommaksi, jotta hiiri mahtuu sinne paremmin. Siiten laitoin pari puurimaa tason alle yhdellä ruuvilla kiinni, jotta rimat voi taittaa takaisin tason alle pelailujen jälkeen ja laittaa alustan hyllyyn odottaan ensikertaa. Rimojen kylkeen tuli pienet hyllytapit, joilla se menee kiinni Ikea hyllyyn ja on toki helposti myös irrotettavissa. Rimat tulee aivan hyllyn ylätason alle kiinni, jotta taso ei heilu. Tason takareunaan tuli myös "ruuvit" sokiksi, jotka varmistavat, että näppäimistötaso ei irtoa kesken pelin.

Lopuksi vähän hiontaa, ettei tuu tikkuja. Ja toki toi hionta auttaa hiiren liukuvuuteen, jos ei satu olemaan hiirimatttoa. Yksi tunti tohon hurahti ja toki jos katsoo lähemmin kuvia, niin kiire vähän näkyy. Pojan kaverin isä kyseli kun toi lasta kylään, että taas sitä askarrellaan. Kerrankin ehti askartelut ajoissa "peleihin" mukaan:)

Pelailut meni hyvin ja taso teki tehtävänsä:)

 
 

 

perjantai 25. elokuuta 2017

Pizza ajatuksia

No tänään tuli sitten tehtyä PARAS PIZZA ikinä. Meillä on ollut ongelmia pizzan kanssa etenkin maidottomuuden ja vehnättömyyden takia. Oon pitkään kokeillut vähän eri kikkailuja, jotta saisi jotain parempaa aikaseksi.


Se että vaihtaa venhäjauhot gluteenittomiksi jouhoiksi, toki tekee ruuasta gluteenitonta, mutta yleensä myös "hirveän" makusta. Nämä ongelmat korustuvat etenkin leipää tehdessä ja toki tossa pizassa.


Yleensä nyrkkisääntönä voi pitää, että sekoita kaikkia mahdollisia gluteenittomia jauhoja sekasin, ettei mikään pääse jyrään makua pilalle.


Yritän alle kuvata työvaiheita, jos kiinnostaa kokeilla:


Aineet:
Vettä 2,5dl (40 celsius astetta)
Kuivahiiva 5g
Kaurajauho 1dl
Semper Grovmix 2dl
Semper Tattari ja Teff jauho 1,5dl
Vähän rypsiöljyy taikinan irrottamiseen kulhosta
Semper Fin mix 0,5dl (taikinan litteeksi taputtelua varten)
Suola 1/2 tl


Eka heitin kaikki aineet kulhoon ja sitten sähkövatkaimella ja taikinakoukuilla sekasin. Saman tien vaan pellille (ei se kumminkaan kohoa). Jos on keraaminen pelti, niin käytä sitä.


Kastike:
1/2  Rainbow paseerattu yrtti tomaatti (250g)
Ketsuppia reilu ruuttaus
BBQ sosetta 1-2 rkl
lempimausteet
sokeria 1tl


Sitten keittele n.10-15 min tota paseerattua tomaattia (vähennä lämpöä jos roiskuu) ja samalla voit lisätä muut aineet, paitsi sokerin. Kun olet keittänyt 10min, niin jos etikka maistuu pahasti läpi, niin lisää vähän sokeria.


Täyte:
Paistettu jauhelia 250g maustettuna
Ja loput lempparit...esim. ananas, simpukat, peperoni jne.


Kaada kastike taputellun pizza taikinan päälle ja laita jauheliha sekaan. Taputtele jauheliha vähän tomaattikastikkeen sekaan, ettei pala uunissa.


Sitten UUNIIN (225C alalämpö+kierto). Anna olla joku 10 min, niin että vähän jauhelihan pinta tummuu. Ota pizza uunista ja laita loput täytteet. ja takaisin uuniin. Jos laitoit peperonia, niin hyvä hetki ottaa pizza uunista on kun peperonit ovat vähän kipristyneet.


NO miksi tämmönen kaksiosainen uuni kikkailu. Yleensä juusto suojaa hyvin noi muut täytteet, etteivät pääse kuivumaan, mutta kun tämä pizza oli juustoton....


NIIN ja miksi niin paljon tomaattisosetta ja niin suurella vaivalla. Olen useita kertoja testannut eri kasvisjuustoja ja vastaavia, mutta ne ovat aivan "bensan" makusia. Olen korvannut pizzan juuston melkein aina tomaattisoseella ja silloinhan sitä tarvitaan vähän enemmän kuin ulkonäön verran:)


En toki ole mikään ammatti kokki ja nyt vain kävi kauhee pulla, että asiat osu oikein kohdilleen. Joku varmaan osaisi tästä vielä parannellakkin. Mutta herkuttelun jälkeen voin suoraan sanoa, että esim. kotipizza voisi otta tästä suoraan mallia.


Ainiin kuva pizzasta! Se oli niin hyvää, että ei ehtinyt ottamaan :)
Keraaminen tyhjä pizza pelti. Oli liian hyvää ;)





torstai 20. heinäkuuta 2017

Sonic pelinäppis - Sonic gaming keyboard

Maalailtiin pojan kanssa vanha näppis uuteen peli-setuppiin sopivaksi. Ostettiin kaupasta Sonic the Hedgehog sinistä spray-maalia ja muuta kuin maalaamaan. On oli tossa eka aika homma purkaa toi näppis, mutta ei mikään mahdoton. Poika sai kasailtua napit myös aika nopeasti paikoilleen, ilmeisesti qwerty on jotenkin hallussa:) Jos itse innostut maalailemaan näppiksen, niin vanhojen kokisten poisto onnistuu tässä lomassa myös helposti.
-
My son asked that if we could paint old keyboard with blue paint. We went to shop and bought perfect blue for sonic the hedgehog theme. There were quite job to remove all keys and but them back but nothing imposible. We used basic spray paint...nothing special and after two weeks use it seems to work well. It is good to do thin layers with spray and wait little bit before next layer so final result is better. This is also good point to clean all Colas inside keyboard if there is something:)


Näppäimet poistettu - Keys removed

Musta näppäimistö maalattu siniseksi - Black keyboard painted with blue


Näppiksen takaosa - Back of the keyboard


Näppis käytössä (vähän värit vääristynyt kuvaan) - Keyboard on use. 

Seuraava vaihe oli piilottaa johdot. Toki kaupassa myydään johdottomia laitteita, mutta ne ovat vähän hitaampia pelatessa ja lisäksi en tykkää heittää mitään toimivaa pois. Pöytälevyyn mitattiin ensin reiän paikka ja porattiin 22 mm reikä. Näin isoon reikään päädyttiin, jotta kaikkien johtojen EMI-filtterit mahtu pöydästä läpi. Sitten vielä lisättiin pistosahalla pieni lisäkolo, jotta johtoja mahtuu enemmän samaan reikään. Pelailut on hyvin sujunut, joten ilmeisesti lopputulos oli toimiva :)
-
Next step was hide all wires. I know that you can buy wireless systems but that was not the way we decided to do. Those wireless keyboards and mouses are little bit slower in gaming and also I don't like put nothing in garbage can if it's working. So we bought 22 millimeter drill and measured right place for the hole and then just drill :) Why so big hole?! Those USB EMI-filtters are quite big and thats why so big drill. We used also saw to make small hole for additional wires. Shape was finally like key hole. After couple week use I haven't heard any complaining so I believe that it's good:)

Reiän paikan mittaus - Measuring hole place


Reikä porailun ja sahailun jälkeen - After drill and saw use


Näppis laitettuna hieman reiän päälle - Keyboard pushed front so you don't even see the hole.

























torstai 4. toukokuuta 2017

Etsattuja pulloja - etched glass bottles

Ensimmäisenä tunnustan. En ollut ikinä aiemmin tehnyt simaa. Ja koska en ollut tehnyt simaa, meillä ei myöskään ollut pulloja niitä varten. Lasiesineethän tarkoittaa aina mahdollisuutta etsata, joten tämä tilaisuus piti käyttää hyödyksi. Meillä oli yksi Ikean pullo ennestään ja siihen sitten tehtiin koe-etsaus. Hyvin onnistui, joten ei muuta kuin hakemaan 7 pulloa lisää Ikeasta.

Crafters know that every chance has to use. I had to have 8 glass bottles so I saw there a huge opportunity to etch. I tested etching for one Ikea bottle before I bought more. 

 Kuvat valittu 7 pulloon joko Googlesta tai mitä oon jemmannut Silhouetten kirjastoon (ainakin ylemmän kuvan vasen perhonen on ostettu). Alemman kuvan toiseksi vasen sudenkorento on ihan omaa käsialaani.

I choose pictures for 7 bottles from Google or few were already in my Silhouette library (at least I have bought butterfly which is at left on upper photo. Under this text there is one I designed myself - that dragonfly (second from left).
 

  Niin ja tietysti parissa on taas söpöyskuvioita My Little Ponysta. Tunnistatteko mitkä?




Of course there is cutie marks from My Little Pony also. Can you find them?


tiistai 2. toukokuuta 2017

Vinyyliä vessaan - addind some vinyl to bathroom stuff

Joskus se vaan iskee. Ainakin itselle, en tiedä onko kaikilla sellaisia tarpeita. Tarve saada tehdä joku tietty juttu. Meillä oli vessassa saippuapurkki, josta olin teippaukset repinyt jo ajat sitten pois, koska purkki ei sisältänyt enää sitä mitä siinä luki. Sen jälkeen se on ollut vähän alaston. Yhtenä päivänä se sitten iski. Inspiraatio ja se juttu oli tehtävä sitten heti.

Sometimes it just comes. Need to do something right away. Does everybody feel that way? We had a soap bottle in toilet  and it didn't contain anymore same soap it said. I wanted to do new label and few weeks ago I finally got inspirate to do it. 

Tyhjää parempi - Better than nothing


Seuraavan kerran tarve tehdä jotain iski toissa viikonloppuna. Jäin sattumien kautta yksin kotiin pariksi päiväksi ja koulutöiden lisäksi ehdin myös puuhailla muuta. Yhtäkkiä tuli tarve vetää vessan pyyhetelineeseen nimet uudelleen. Edellinen versio oli teippiin kirjoitetut nimet.

Next time inspiration was here a week ago when I was suddenly home alone. I just needed to add more vinyl to toilet. New namelabels for towels. Old ones were just handwritten on tape.

Tässä kohtaa kadutti - At this moment I felt regret
 Teippi ei irronnut ihan niin helposti kuin kuvittelin, mutta asetonilla sekin sitten lähti.

Old tape didn't separate that easy I assumed. Acetone helped a lot

Paljon parempi - Much better
 
Pari sammakkoa jäi vielä valokatkaisijaankin - Couple of extra frogs