Rakentamista, leipomista, ompeluita, elektroniikkaa ja askarteluja.... Kaikenlaista säätämistä yhdessä ja erikseen, sen mitä kolmen lapsen perheessä ehtii. Blogin parissa häärii perheen aikuiset, joista Marjan sydäntä lähellä on askartelut, ompelut, pihan laitto ja erityisruokavaliollisille leivonta ja Maunu on keskittynyt enemmän rakentaiseen ja elektroniikkaan.

tiistai 3. tammikuuta 2017

Leggariompeluita ja heijastinpipot

Tessan leggareista paistoi lähes tulkoon polvet läpi. Pakko oli tehdä uusia leggareita, kun niitä käytetään kuitenkin päivittäin hameiden ja mekkojen kanssa. Tilasin syksyllä itselleni poikkeuksellisesti ennakkotilauksena Käpyseltä betoniromua kahdessa värissä. Niistä suunnittelin tekeväni isommalle tytölle leggingsit ja pakkohan ne sitten oli leikellä ensin, jotta näin mitä jää jäljelle.

Vasemmalla 122 cm ja oikealla 152 cm leggingsit
Kaavana käytin Heilt Spesiell -kirjasta piirtämääni leggarikaavaa. Kaava on todettu hyväksi kummallekin tytölle.

Kankaista jäi vielä palasia jäljelle ja niistä sitten päätin tehdä mulle ja miehelle pipot. Vähän niinkuin samis tuulipuvut, mutta ei kuitenkaan ihan vielä sille asteelle menty kuitenkaan.

oma pipo
Pipon kaava on hyväksi todettu Ottobren 4/2012 Buggy Style vuoritettuna. Heijastimia ei voi koskaan olla tarpeeksi, joten päätin laittaa niitä pipoonkin. Perhoset löysin Silhouetten Design Storesta. Takapuolellekin laitoin vielä yhden perhosen.

Miehelle samalla kaavalla vuoritettuna. Olin ehkä vähän tylsä, kun laitoin hänelle heijastinkuvaksi sammakon. Taakse hänene pyynnöstään Arduinon logo.

Arduino-heijastin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti