Rakentamista, leipomista, ompeluita, elektroniikkaa ja askarteluja.... Kaikenlaista säätämistä yhdessä ja erikseen, sen mitä kolmen lapsen perheessä ehtii. Blogin parissa häärii perheen aikuiset, joista Marjan sydäntä lähellä on askartelut, ompelut, pihan laitto ja erityisruokavaliollisille leivonta ja Maunu on keskittynyt enemmän rakentaiseen ja elektroniikkaan.

lauantai 8. huhtikuuta 2017

Gluteenittomat, maidottomat, soijattomat, lisäaineettomat lihapiirakat

Suunniteltiin jo joskus ajat sitten lihapiirakoiden tekemistä itse. Siitä on siis jo niin pitkä aika, että silloin ei olisi tarvinnut tehdä kuin ihan "normaaleja". Sen jälkeen meidän perheen normaali on muuttunut aikalailla. Tällä viikolla poika pyysi lihapiirakoita. Olisihan niitä voinut ostaa valmiinakin, mutta gluteenittomia tuotteita käyttävät tietävät, että ne on aika tyyriitä. Ja toisaalta edelleen oli se pieni hinku kokeilla tehdä lihapiirakoita ihan itse. Pikaisella googlauksella löysin Helkan keittiössä -blogin, josta löytyi ohje Maailman parhaisiin lihapiirakoihin. Siitä lähdettiin liikkeelle.

Kuten kuvasta näkyy - onnistuttiin!
Taikina: (n. 27 kpl)

1 litra vettä
100 g tuore hiivaa
3-4 tl suolaa 
n. 800 g gluteenitonta Viljatuotteen vaaleaa jauhoseosta

Täyte:
2 1/4 dl puuroriisiä
2,5 l vettä
3 tl suolaa
öljyä
2 isoa sipulia
2 luomu lihaliemikuutiota (natriumglutamaatiton!)
600 g jauhelihaa
valko- ja mustapippuria

Taikinan tekemiseen yleiskone on ehkä paras, mutta onnistuu varmasti ilmankin. Liuotetaan kädenlämpöiseen veteen hiiva ja suola. Sen jälkeen sekoitellaan joukkoon sopivasti jauhoja vähän kerrallaan. Annetaan kohota täytteen valmistuksen ajan.

Seuraavaksi tehdään täyte: Keitetään puuroriisi suolalla maustetussa vedessä pakkauksen ohjeen mukaan (Risella n. 15 min). Siivilöi kypsät riisit. Silppua sipulit sopivan pieneksi ja kuullota pannulla. Sekoita riisin joukkoon. Paista jauheliha kevyesti - älä ruskista. Sekoita jauhelihan joukkoon lihaliemikuutiot niin, että ne sulaavat täysin. Kaada jauheliha riisi-sipuliseokseen. Mausta seos valko- ja mustapippurilla sopivaksi. 

Kauli taikina reilusti jauhotetulla alustalla ohueksi (liian ohut repeää). Ota taikinasta pyöreällä muotilla n. 13 cm halkaisijaltaan olevia pyörylöitä. Laita täytettä n. 2 rkl yhdelle pyörylälle. Kastele reunat kevyesti vedellä. Taita puoliksi ja painele reunat tiivisti kiinni. Annetaan kohota n. puoli tuntia.

Raakana ei mitenkään kovin kauniita
Lämmitetään öljy. Pienellä taikina palalla voi testailla sopivaa lämpötilaa. Mun pataan mahtui 3 piirakkaa kerrallaan. Ensimmäisen yritin laskea kauhalla pataan, mutta taikina jäi kiinni kauhaan. Paistetaan sopivan ruskeaksi kummaltakin puolelta, nämähän ei tule niin ruskeaksi kuin esim. vehnätaikinasta tehdyt munkit. Paistoaika taisi olla n. 1,5 min per puoli, mutta sopiva aika löytyy kokeilemalla.

Siellä ne kypsyy

 Lopputuloksena todella makoisia, täyttäviä lihapiirakoita. Maistuivat myös muille kuin gluteenitonta ruokavaliota noudattavalle pojalle. Nämä olivat hänen mielestään kuitenkin parhaat gluteenittomat lihapiirakat, jotka hän on syönyt.

Tästä satsista riitti vielä pakkaseenkin

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti